Helsingistä Turkuun 50-vuotiaalla moottoriveneellä

Hankittuani täyskunnostetun Riva Super Floridan (vm.1964) vuoden 2011 kesällä, ja ajeltuani sillä paljon lähinnä Helsingin vesillä minulla alkoi kehittyä pakkomielteenomainen ajatus pitkästä yksinajelusta. 2012 kesäloman alkaessa heinäkuun alussa ilmoitin sitten perheelle että isi ottaa nyt pari päivää omaa aikaa ja tavataan Turussa. Ostin puuttuvat merikortit ja aloin varustautua matkaa varten, sekä pänttäsin kipparin käsikirjaa – mitään laivurikursseja en nimittäin ole käynyt vaikka tietenkin pitäisi. Hankin pienen mutta laadukkaan kompassin, ja päivitin iPhonen Navionics -kartat. Sovellus on erittäin hyvä mutta pienen näytön vuoksi eksyy helposti väärälle väylälle ellei seuraa tilannetta myös paperikartalta. Suunnittelin reitin huolellisesti valmiiksi kokeneen veneilijänaapurini avustuksella. Sovin myös ystäväni kanssa että hän olisi valmiustilassa vetoauton ja trailerin kanssa tulemaan hakemaan minua matkan varrelta jos jotain vastoinkäymisiä ilmenisi, ja että hän joka tapauksessa hakisi veneen Turusta pois mikäli sinne asti selviäisin.

Etsin säätiedoista sopivaa ajoitusta lähteä matkaan, ja tiistaiaamu 3.7. alkoi näyttää sopivalta, vaikka tuuli olikin ajoittain pahimmasta suunnasta eli lounaasta. Lounaistuuli ja Porkkalanselkä ei kuuleman mukaan ollut paras mahdollinen yhdistelmä. Lähtö tapahtui Helsingin Puotilan venesatamasta noin kymmeneltä aamulla, jossa tankkasin kuuluisaa Suomen kalleinta bensiiniä 130 litran tankin täyteen. Suojaisia reittejä hitaasti edeten nautin itselleni suurimmaksi osaksi tuntemattomista maisemista, esimerkiksi niin upeat paikat kuin Suvisaariston ja Porkkalanniemen näin ensimmäistä kertaa mereltä.

Porkkalanselkä osoittautui todellakin haastavimmaksi koko matkalla. Super Floridan merikelpoisuus on hyvä, mutta kyllä pienessä veneessä aallot tuntuvat ja tulevat sisällekin asti. Tämä on kuitenkin mielestäni asennoitumis- ja pukeutumiskysymys, saahan moottoripyöräillessäkin kastua? Ruotsin Riva-kerhon lippiskin lensi selällä vauhdissa mereen enkä viitsinyt sitä lähteä noissa olosuhteissa noukkimaan kun liikennettäkin oli molempiin suuntiin. Onneksi heti käännyttyäni Porkkalanniemeltä luoteeseen pääsin ison Hamina-luokan ohjusveneen vanaveteen, ja hetkeksi tuli tasaista kyytiä. Keskellä selkää tämä eksoottisen näköinen stealth-alus kuitenkin kääntyi Upinniemeen ja olin taas aaltojen armoilla. Selän jälkeen matka jatkui suojaisia sisäreittejä Bärosundin kautta eteenpäin kohti Hankoa, josta olin varannut hotellihuoneen uudesta hotelli Regattasta. Tammisaareen johtavaa salmea ohittaessani aloin kuitenkin epäillä polttoaineen riittävyyttä, ja päätin kääntää vielä keulan kohti pohjoista. Tankkasin veneeni ja itseni kaupungin vierasvenesatamassa neljältä iltapäivällä ja lähdin taas eteenpäin. Bensa olisi kyllä riittänyt Hankoon asti mutta eihän tässä toisaalta ollut kiirettä mihinkään. Tankkiin mahtui 82,41 litraa ja matka oli kestänyt kuusi tuntia eli kulutus oli ollut tuollaisella 25-30 solmun matkavauhdilla vain 13,7 l/h. Ei ihan hirvittävästi vanhanaikaisella 4,6 litran V8-moottorilla! Paikka paikoin vauhti oli ollut hyvin mateleva, ahtaissa väylissä tai muuten vain maisemia ihaillessa.

Saavuin Hankoon n. klo 18 ja sain neuvoteltua satamakapteenilta kätevän kylkipaikan laiturista. Venettä peitellessä tuli monenlaista kyselijää, ja sain kertoa samat perustarinat molemmilla kotimaisilla useampaan kertaan, esim. siitä että vene ei todellakaan ole ”uustuotantoa” vaan melkein 50 vuotta vanha. Mielelläänhän sitä vastailee kysymyksiin kun kysyjien asenne on aina positiivinen ja ihaileva. Reppu selkään ja muutaman sadan metrin kävely hotellille ja huurteiselle.

Aamulla laitoin taas tankin täyteen ja lähtö kohti Turun saaristoa tapahtui 10:50. Hangonselkä ei aiheuttanut mitään ongelmia koska tuuli oli kääntynyt läntisemmäksi ja keli oli aamulla hyvin tyyni, vauhtia sai pidettyä siis hyvin yllä. Kasnäsissä pysähdyin kahvilla ja jäätelöllä. Nauvon edustalla pyörähtäessäni näin laiturissa komean salonkiveneen jota luulin ensin Petterssoniksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut kun kysyin asiaa kannella olleelta omistajalta – veistämön nimi ei jäänyt mieleeni. Nauvosta suuntasin Innamon saarelle, jossa isäni asuu kesäisin. Kävin siellä pikaisesti ja jatkoin matkaani Turun Hirvensaloa kohti. Airiston selälle saavuin samanaikaisesti Silja Europan kanssa ja pääsin juuri sopivasti vauhtia kiihdyttämällä leikkaamaan sen eteen etten joutunut aaltoihin. Hirvensalossa iltakahdeksalta sain veneen viimein ystäväni laituriin yöksi, ja pääsin hyvinansaitulle levolle.

Reissu oli fyysisesti rankka ja väsyttävä, mutta todella upea. Matkaa kertyi kahden päivän aikana yli 200 merimailia. Vaatteet kastuivat eniten isojen moottorijahtien aalloissa, joihin en aina osannut ajaa juuri oikein. Näissä tilanteissa oli myös häntäluu pari kertaa koetuksella kun löin ahterini penkkien takana olevaan puiseen väliosaan.

– artikkeli julkaistu hieman eri versiona Puuvene -lehdessä ja englanninkielisenä Riva Historical Societyn kansainvälisessä VivaRiva -lehdessä